Kun me oltiin Javalla, mietittiin yhtenä iltana, että mihinhän sitä suunnattaisiin seuraavaksi. Sukeltaminen kävi mielessä ja alettiin etsimään tietoa, missä päin Indoja sitä olisi paras tehdä. Miz on sukeltanut jo monia kertoja aikaisemmin, mutta mulla oli ensimmäinen kerta edessä. Laitesukeltaminen ei ole oikein koskaan ollut mulle sellainen välttämätön juttu, oon lähinnä vaan ajatellut, että kaipa sitä voisi joskus kokeilla ja katsoa, onko se mun juttu ollenkaan. Mun aikaisempi kokemus merenalaisesta elämästä on vain Egyptissä snorklaus useita vuosia sitten. Aika tietämättömänä lähdin siis liikkeelle.

Etsiskellessä paikkoja meitä vastaan tuli Moyo Island, eli saari Sumbawalla, jossa lukeman mukaan olisi todella hyvät sukelluspuitteet ja myös ensikertalaisen mahdollista sukeltaa ja suorittaa Open water -kurssi. Me oikeastaan aika siltä istumalta otettiin heti tähän mestaan yhteyttä ja sumplittiin lennot, kyyditykset ja muut asiat kuntoon. Ei tiedetty paikasta etukäteen juuri mitään, mutta päätettiin vaan ottaa vastaan mitä tulee ja nauttia siitä.

1

3

2

39

Meidän matka Moyolle alkoi Balilta, josta otettiin lento Sumbawalle. Sumbawan lentokentällä meitä oli kuljetus vastassa, siitä ajettiin pieni matka satamaan ja mentiin veneellä Moyo Islandille. Venematka me taitettiin sunsetin aikaan ja oli aika mieletön fiilis ajella keskellä merta kuunvalossa. Veneen omistaja, joka oli myös koko meidän yöpymispaikan omistaja ja sukelluskurssin vetäjä, oli hollantilainen Evert, elämänkokenut merimies ja dive master. Mielenkiintoinen tyyppi, jolla oli arvostettavan paljon kokemusta ja fiksuja keloja elämästä ja maailmanmenosta ylipäätänsä.

5

22
26

Paikka jossa yövyttiin oli Maleo Moyo. Koko saarella ei ollut juuri mitään ruokapaikkoja tai kauppoja, joten otettiin Maleosta all inclusive -setti ja supermukava henkilökunta valmisti meille kaikki ruoat aina aamupalasta dinneriin. Me oltiin kaikenlisäksi paikan ainoat vieraat, joten saatiin todella priimaa palvelua ja meidät pidettiin kyllä tyytyväisinä. Sähköjä ei ollut muuta kuin öisin ja netistä nyt luonnollisesti ei ollut tietoakaan. Oltiin siis melko pimennossa muun maailman menosta.

13
18

14

15

Mun oma sukellussetti ei mennyt ihan niinkuin olin suunnitellut, tein Open water -kurssin teoriakokeet ja kokeilin sukellusta laitteiden kanssa kaksi kertaa… mutta homma jäi mun osalta siihen. Teen tästä keissistä kokonaan ihan oman postauksensa, sillä tekstiä siitä kyllä riittää. Joka tapauksessa, sukeltaminen ei ainakaan tällä erää ollut sen enempää mua varten, mutta aivan varmasti tulen kokeilemaan sitä tulevaisuudessa vielä joskus uudestaan. Miz sukelsi monta settiä ja meikäläinen paineli menemään snorkkelin kanssa. Moyolla oli ihan huikeat puitteet snorklailuunkin!

20

25
21

 

Vesiputoukset on Moyo Islandilla suosittuja nähtävyyksiä ja ehdottomasti käymisen arvoisia. Ja heittämällä yksiä siisteimpiä mestoja, missä on itse päässyt käymään. Me käytiin yhteensä kolmella eri vesiputouksella ja jokainen niistä oli tosi uniikki.

Saarella on myös jättimäinen lepakkoluola, mihin päästiin yhden veneretken päätteeksi piipahtamaan. Tämä oli myös ihan omanlaatuisensa kokemus – miettikää olevanne sisällä isossa luolassa, missä vilisee tuhansittain ja tuhansittain lepakoita… Ne lentelee ja paskoo päin naamaa ja niitä oikeasti kuhisee kasoittain joka puolella. Ei sitä voi oikein edes sanoin kuvailla. Mulla tuli siitä kokemuksesta niin hullu adrenaliiniryöppy, että  suhteellisen pitkä kävelymatka takaisin veneelle ei tuntunut edes paahtavasta helteestä huolimatta yhtään miltään, niin mielettömän energiapiikin siitä sai.

27

30

Meidän oli tarkoitus olla saarella 5 yötä, mutta viimeisen yön pläänit me muutettiin ja päätettiin lähteä jo päivää aikaisemmin takaisin Sumbawalle lähemmäs lentokenttää, koska meidän lento lähti aikaisin seuraavana aamuna. Viimeinen yö me yövyttiin Sumbawa Besarissa ja päästiin siitä helposti aamulla suoraan kentälle. Saaripäivien jälkeen kaupunkielämä tuntui aika levottomalta ja näin naisena piti aika tarkkaan taas miettiä pukeutumista uskontoasioiden vuoksi.

Moyolla vietetyt päivät oli varmasti mieleenpainuvimpia koko Indonesiareissun aikana. Lähtisin koska vain uudestaan – ehkä seuraavan kerran joskus sitten kun sukellusinto iskee uudelleen ja kovemmin!

29
38
40
41

-Lotta

2 comments

Leave a comment